KOLUMNI: Riittääkö pelaaminen kentällä?

Ohessa erään seuratyötä läheltä seuranneen ajatuksia seurasta ja lajista nimeltä pesäpallo. Tässä keskityn tosin lähinnä edustusjoukkueeseen ja seuratyöhön. Arvokas juniorityö ja sen sankarit on ansainnut ihan oman kirjoituksensa.

Tarmon edustusjoukkue on osoittanut pelaamalla , että se on eräs lohkonsa kärkijoukkueista, kunhan se saa reilun mahdollisuuden otella pisteistä. Valitettavasti emme saaneet aivan koko kauden ajan täydellistä miehitystä, eivätkä tuomaritkaan kaikissa otteluissa aivan onnistuneet. Joissakin otteluissa heidän otteensa lipsui, eikä kiistanalaisten tilanteiden nollaaminen aina onnistunut. Se voidaan lukea myös joukkueen heikkoudeksi ja siten kehittämiskohdaksi. Mutta myös hyvästä tuomaroinnista olemme saaneet tällä kaudella nauttia. Ottelun seuraaminen on yleisöllekin antoisampaa kun tuomaristo pitää ottelun hallussaan ja tuomiot ovat selkeitä ja nopeita. Mutta mistä saada osaavia ja lajin kehittämisestä innostuneita tuomareita? Jo juniorisarjoissa tuomareihin kohdistuu melkoinen paine, eikä kovinkaan moni juniori taida kehittää itseään tavoitteena tuomariura. Tuomaritehtävät ovat lähinnä velvoite seuralta ja ne hoidetaan sellaisena. Onneksi poikkeuksiakin on, joten muistetaanhan kannustaa ja rohkaista myös nuoria tuomareita tilaisuuden tullen. 

Tarmon joukkue hitsaantui kauden aikana yhteen, mutta tuleville kausille joukkueen runko tulisi saada kasaan jo hyvissä ajoin ennen kautta. Vaikka tänä kesänä olimme jo hieman viime kesää valmistautuneempia, alkukausi meni osin kokoonpanomuutosten parissa. Toki iso rooli oli KaMa:n lukkarin (Juha Vartiamäki) loukkaantumisella, jolloin menetimme farmisopimuksen myötä saamamme lukkarilupaukset Jussi Kivelän ja Henri Itävalon alkukauden ajaksi. Leinon Petja hoiti kuitenkin lukkarin tonttia miehen lailla, kunnes Henri Itävalo palasi joukkueeseemme hoitaen tehtävänsä mallikkaasti koko loppukauden ajan suuresta pelimäärästään huolimatta. KaMan kanssa tehty farmisopimus toi meille muitakin lupaavia pelaajia ja yhdessä jo tutuksi tulleiden Tarmolaisten (Petja, Ile, Sakke, Late ja Jiri jne.) kanssa heistä muodostui joukkue, jonka peliä oli ilo katsoa. Erityisen ilahtunut olen siitä, että useampikin jo viime kaudella Tarmossa pelannut pelaaja kotiutui Tarmoon hyvin. Mm. konkari Sami "Pine" Haapala on osoittanut olevansa Tarmolainen henkeen ja vereen. "Kuningasjokerin" kypärän teksti "Täynnä Tarmoa" kertoo jo sinällään paljon Tarmolaisuudesta. Myös Atte Hakalan paluu Tarmoon ilahdutti varmasti kotiyleisöä. Lisää kokemusta joukkueeseen toivat mm. Marko Viinamäki ja Tommi Joensuu.

Joukkueen sisällä on monta sankaria, mutta silti joukkueen upea henki ja itsevarmuus kauden viimeisimmissä otteluissa oli mielestäni suurin saavutus tänä vuonna.

Pelinjohtajakaksikkomme J-P Halonen ja Jerry Stenberg loivat lujan pohjan kaudelle ja siksi joukkueelta oli lupakin odottaa hyviä suorituksia. Joukkue ansaitsisi kuitenkin muutaman lisähenkilön tuekseen otteluihin, mm. huoltajalle ja kilpailupäällikölle löytyisi pestit. Asiasta kiinnostuneet ottakaa yhteys joukkueen yhteyshenkilöihin.

Kotiyleisön saaminen katsomoon ei onnistunut aivan toivotulla tavalla, sillä seura asetti ottelutapahtuman kehittämisen yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi. Ei silti, yleisökeskiarvomme on edelleen suomensarjan kärkitasoa ja olemme saaneet positiivista palautetta otteluiden järjestelyistä. Tosin kenttäkuulutukset ym. ovat nyt "saavutettu etu", joten lienee aika keksiä taas jotain uutta ensi kaudelle.

Suurin haaste seuralle ja siten myös joukkueille on seura- ja talkooväen löytäminen, sillä mm. ottelut ja seuratyö vaativat melkoisia ponnisteluja. Valitettavasti työt ovat nyt kovin pienen joukon harteilla. Tämän voi helposti tarkkaavainen katsoja kentällä poiketessaan havaita. Erityisen kunnioitettavasti samat henkilöt saapuvat aina paikalle kun pyydetään, yleensä jopa tarjoutuvat itse paikalle pyytämättä. Heille kaikille suuri kiitos!

Entäs legendaarinen pesiskenttä? Se Suomen ensimmäinen pesäpallotekonurmi. Se saa nyt kantaa Suomen vanhimman pesistekonurmen titteliä. Sen olisi aika jo päästä eläkkeelle, sillä kenttä alkaa olemaan paikoin jo vaarallinen. Ihaillen ja toisaalta säälien moni pesäpallon ystävä käy upeaa kenttämiljöötämme kesän aikana katsomassa. Seura on valmistautumassa uuteen nousuun, joten kentän osalta olisi syytä varautua tekemään myös sama, mikäli edustusjoukkueen pelaamista halutaan siinä jatkaa. Haaste on varmasti kaupungillekin aika suuri, mutta toivottavasti pesäpallon orastava nousu ei kaadu olosuhteisiin. Kentän hoitamisesta vastaavat tekevät hyvää työtä, mutta kenttä ja katsomot vaatisivat kipeästi todellisen perusparannuksen.

Seuran tavoite on luoda lähivuosina kestävä pohja sarjanousulle, jotta voimme pelata tasokasta pesäpalloa sillä sarjatasolla, jolle urheilullinen menestyksemme meidät johtaa. Eli mitään harhakuvitelmia äkkinoususta ei ole, mutta kovin kaukana ei Suomen toiseksi korkein sarjataso ole, jos kortit pelataan oikein. Yhteistyö Kankaanpään Mailan ja muiden lähiseurojen kanssa voisi luoda pohjan kestävälle nousulle. Joukkue tuntuisi jo nyt valmiimmalta nousuun, mutta valitettavasti seuramme tarvitsisi huomattavasti laajemman tukijapohjan, eikä jonkinlainen huomiointi tai jopa tuki liitonkaan suunnalta yli 100 vuotiaalle pesäpallon erikoisseuralle olisi varmaan liikaa pyydetty.

Laji on kuitenkin kehittynyt, eikä pelkkä kentällä pelaaminen enää riitä. Edustusjoukkueen peluuttaminen on siihen tottumattomalle pienelle seuralle melkoinen ponnistus. Parin viime kauden aikana olemme joutuneet seurana panostamaan suhteettoman suuren osan vähäisistä resursseistamme otteluiden taustatehtäviin ja "kabinettiasioihin". Lisenssi- ja siirtoasioiden hoitamiseen olemme yrittäneet panostaa erityisesti tänä vuonna, jottei nistä tulisi huomautuksia tai ikävyyksiä. Toisaalta mm. tuomareiden saaminen otteluihin on ollut kovan työn takana myös tänä vuonna. Tämän asian ymmärtäminen on todella vaikeaa, sillä tuomareiden nimeäminen on määritelty liiton tehtäväksi. Toistuvien tuomariongelmien vuoksi olemme kuitenkin joutuneet varmistamaan tuomareiden saapumisen ja usein myös jäljittämään todellisia paikalle saapuvia tuomareita. Lopullinen vastuu mahdollisista tuomareiden poisjäämisistä on näet sälytetty "seuraamusten uhalla" ottelun kotijoukkueelle! Tällaisen menettelyn oikeudenmukaisuus ei ole ainakaan allekirjoittaneelle täysin avautunut. Jos joukkue tai seura tekee vastuualueellaan pienenkään virheen, tuloksena on yleensä sakko tai muu sanktio. Esimerkiksi sähköinen ottelupöytäkirja (online) on lajin kannalta hieno asia, mutta epäonnistuminen sen tekemisessä tuo heti paluupostina "sakon". Voivatko tällaiset velvoitteet estää pientä seuraa nousemasta takaisin parrasvaloihin. Toki säännöt ja määräykset on tehty kaikille noudatettaviksi, mutta joskus näiden kaikkien määräysten noudattaminen tuntuu aika vaikealta. Tärkeintä olisi tietenkin luoda edellytykset lajin nousulle, joten jotenkin tämä yhtälö tulisi ratkaista yhdessä seurojen ja liiton kanssa. Itse laitan paljon toivoa lähialueen seurojen yhteistyöhön tässäkin asiassa.

Lopuksi Ikaalisten pesäpalloväelle haasteena vanhaa lausahdusta mukaillen- Älä kysy mitä seura voi tehdä puolestasi vaan kysy mitä Sinä voisit tehdä seuran eteen. Olisitko Sinä yksi seuran etsimistä tulevaisuuden tekijöistä?