Petja Leino

Kotikatsomon penkissä: Kerran tarmolainen, aina tarmolainen Petja Leino

Tämän jutun päähenkilön tapasin ensimmäisen kerran vuonna 1990. Työkaverini Alasen Margit oli houkutellut minut talkoilemaan Ikaalisten Tarmon peleihin. Vuotta aiemmin olin muuttanut Ikaalisiin enkä kovin hyvin tuntenut ihmisiä ja kosketukseni pesäpalloonkin oli vain se mitä koulussa oli pelattu. Tuona kesänä sain useamman kerran makkaran ja kahvin myyntikavereikseni Margitin lisäksi konkaritalkoilijat Aino Läykin ja Lea Aaltosen. He kaikki tunsivat ja tiesivät paljon sekä iloisesti kannustivat uutta talkoilijaa, joten tuona kesänä opin paljon ihmisistä, Ikaalisista ja pesäpallosta. Pallopojat saivat palkkioksi työstään makkaran ja niinpä useasti kohtasin tämän iloisen, reippaan ja sanavalmiin  juniorin pelipaidassaan hakemassa palkkamakkaraansa. Nykyinen pelinjohtaja oli muuten tuolloin alle vuoden ikäinen ja otti silloin ensimmäisiä kertoja tuntumaa Ikaalisten pesäpallokenttään nukkumalla tuona kesänä useammat päiväunet makkarakopin takana välittämättä kuulutuksista, musiikista tai muusta kentän melusta. 

Tuo pallopoika ja makkaran hakija oli Leinon Petja. Isänsä jalan jäljissä ja innoittamana alle kouluikäisenä pesäpalloharrastuksen aloittanut Petja kulki ensin peleissä isän mukana ja aloitti heti omassa joukkueessa kun se oli mahdollista. Ensin ikäistään vanhempien ja sitten oman ikäisten kanssa. Tuohon aikaan Tarmon junioritoiminta oli vilkasta ja Petja muistelee, että jonkun ikäluokan joukkueita taisi olla kaksikin. Ensimmäisten pelinjohtajiensa joukosta Petja muistelee Ojamon Kaukoa, mutta alussa oma isä toimi Isomarkun Karin ja Luodon Olan kanssa joukkueen valmentajina ja pelinjohtajina. Petja muistelee miten oman isän valmennuksessa olo ei aina ollut mutkatonta. Kummallekaan. Oman isän mukana olo sai pojan käyttäytymään välillä niin kuin ei toivottaisi, sillä olihan hän ylpeä omasta isästä, mutta omalle isälle uskalsi sanoa vastaankin. Ja kun oma isä valmensi niin pieni poika ajatteli helposti olevansa itsekin pomo ja rohkea, taitava  poika sen helposti kentällä näyttikin. Eloisa, sanavalmis poika sai suunsa auki myös pelitilanteissa ja kommentoi helposti pelinkulkua. Ikä ja kokemus ovat näitä piirteitä laimentaneet ja tuoneet mukanaan itsehillintää, mutta kyllähän me  Petja tällaisena tänäkin päivänä tunnetaan. Hyväntuulisena, sanavalmiina, rohkeana, räiskyvänä, huumorintajuisena, kaikkensa peliin antavana, lämminhenkisenä joukkueen kannustajana ja tsemppaajana, joka on henkeen ja vereen tarmolainen ja antaa kaikkensa siinä mihin ryhtyy.

Petjan isä Helge Leino pelasi Ikaalisten Tarmon miesten joukkueessa vuosina 1981-1987. Petja itse on pelannut Tarmon paidassa junioriästä tähän päivään saakka lukuunottamatta vuotta 1999, jolloin hän pelasi yhden kauden Ylöjärven Pallon joukkueessa. Siellä oli tuolloin pelinjohtajana Vesa Ranta, joka nyt on mukana Tarmon joukkueessa valmentajana. Ikaalisten Tarmolla ei tuohon aikaan ollut miesten joukkuetta. Menestysvuosien jälkeisen tauon jälkeen miesten joukkue koottiin kasaan vuonna 2005 ja Petja oli siinä heti mukana.   Hän muistelee humoristiseen tyyliinsä joukkueen tuolloin harjoittaneen enempi penkkipunnerruksia kuin lyöntejä ja huvittuneena kertoo kun joukkue  kerran saapui  Jyväskylään pelaamaan, katsomosta huokaistiin, että mistä linnasta porukka on kerätty. Kaljupäiset, tatuoidut ja ilman paitaa bussista kentälle astelleet pelaajat käänsivät katseita astuessaan bussista kentälle. Peli hävittiin, mutta vain niukasti, joten katsomosta jouduttiin toteamaan, että kyllä ne vaan pelata osaa.  Junioriajan pelit ja leirit ovat muistojen joukossa siinä missä myöhemmin aikuisiälläkin joukkueen mukana syntyneet muistot. Paljon hauskoja muistoja Petjalla kaikkien vuosien varrelta onkin kerrottavana, mutta kaikkea en tohdi julkistaakaan. Monet naurut on varmasti jo pukukopissa tämän tarinankertojan muisteluille naurettu ja mukavahan niitä on nuorempien siellä ja pelireissuilla kuunnella.

Tuolloin 2005 koottu joukkue jatkoi välissä muutaman vuoden maakuntasarjassa, mutta nousi sitten takaisin Suomensarjaan ja taisteli noususta Ykköspesikseen ensimmäisen kerran vuonna 2009, mutta tuloksetta. Nousukarsintoihin yltäminen tuntui tuona kesänä jo onnistumiselta, vaikka matka siihen pysähtyikin. Onnistuminen motivoi ja pelaaminen jatkui, joten vuonna 2011 hyvin menneen kesän jälkeen pudostuspeleissä oli isot odotukset ja kaikki näytti hyvälle. Petjan lisäksi viime kesän joukkueesta olivat tuolloin mukana myös Atte Hakala ja Henri Kulmala. Vastassa ollut Manse PP voitti ja pääsi jatkamaan pudotuspelejä Oulun kanssa. Häviö kotikentällä oli Tarmon joukkueelle kova isku. Viime metreille pääsy monen yritetyn vuoden jälkeen oli unelmien täyttymys ja pettymys tien pystyyn noustessa oli suuri. Sen jälkeen miesten pesäpallo Ikaalisissa hiipui eikä joukkuetta saatu kasaan. Petja kuten moni muukin kertoo joutuneensa käsittelemään häviötä ja tavoitteitaan pitkään. Petja muistelee miten tuo häviö vaikutti mielialaan elämän muillakin alueilla. Kotikatsomossa pettymys nollaantuu ja ajatukset saa käännettyä nopeasti tulevaan kannustaen joukkuettakin eteenpäin, mutta urheilija itse käsittelee asiaa pidempään.

Tuon tappion jälkeen joukkue saatiin kokoon seuraavan kerran vasta vuonna 2018.  Petja kertoo tauon jälkeen palaamisen pesäpallon pariin tuntuneen hyvälle ja hän muistaa kaivanneensakin sitä. Moni asia oli kuitenkin tuossa välissä muuttunut. Muutokset alkoivat näkyä muutama vuosi sitten Jukka-Pekka Halosen johdolla ja nyt Atte Hakalan. Petja näkee muutoksen niin harjoittelussa, pelaamisessa kuin itse pelissä. Harjoittelu on muuttunut tiiviimmäksi, suunnitellummaksi, monipuolisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Talven harjoittelukausi on pidentynyt entisestään ja mukaan on tullut lajiharjoittelun rinnalle myös muuta liikuntaa, ravinto- ja terveysasiaa. Petja muistelee miten ennen pärjäämiseen riitti kun löi kovaa ja juoksi. Ja kovana lyöjänähän Petja tunnetaan. Kerran jos toisenkin on vuosien aikana kenttää kierretty Petjan takakentän puhkaisujen jälkeen. Joskus silloinkin kun ei olisi tarvinnut tai pitänyt, muistelee huvittuneena Jukka-Pekka Halonen. Nyt peli on taktisempaa ja pelikuviot monimuotoisempia. Vaatimukset ovat kasvaneet. Niin joukkueella kuin yksittäisellä pelaajalla ja myös Petja on mukana täysillä. Omassa harjoittelussa pääpaino on ollut lyönneissä, liikkuvuuden ja yleiskunnon ylläpitämisessä sekä kuntosaliharjoittelussa. Joukkue on harjoitellut ohjatusti ja omatoimisesti. Petja harmittelee koronan vaikutuksia harjoitteluun, mutta myös vuorotyön mukanaan tuomia haasteita aikatauluissa.  Petja tekee kolmivuorotyötä Metsäboard Kyröllä Hämeenkyrössä. Työn ja pesäpallon lisäksi hän harrastaa kuntosalia ja metsätöitä, minkä  kokee hyvänä keinona rentoutumiseen ja palautumiseen monella elämän alueella. Myös harrastejääkiekko on mieluisaa.

Petjan perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi poikaa. Aurinko paistoi kun tapasin Petjan ja Eijan kotikatsomossa yhtenä perjantaiaamuna. Joimme kahvit kotikatsomon penkissä emmekä voineet olla fiilistelemättä ja kuvittelematta tulevan kesän aurinkoista päivää uudella terassilla ja uudessa katsomossa edessä upea kenttä ja maisema sekä ennen kaikkea hieno pesispelien tunnelma. Vuodesta 2005 on Eijakin istunut tuossa katsomossa ja muisteli siinä nyt jutellessamme ensimmäisiä kotikatsomotunnelmiaan peleistä ja auringon paahdetta katsomossa odottaessaan juuri tuona kesänä perheen esikoista. Tosin aina Eija ei vain istu, sillä hän on myös seuran aktiivinen toimija. Eija toimii peleissä kirjurina ja jännittää pelejä toimitsijakopissa, vaikka ei siinä juuri pelin vietäväksi voi heittäytyä, sillä kirjaaminen vaatii keskittymistä ja pelin seuraamista. Eija nauraakin, että hänen kolme K:ta ovat katsele, kannusta ja kirjuroi. Joskus alkuaikoina Eija muistaa jännittäneensä katsomossa Petjan pelejä ja miten tämä reagoi erilaisiin tilanteisiin kentällä, mutta kertoo huomanneensa miehen nykyään tasoittuneen ja jättäneen hermoilut muille. Eija näkee Petjan kannustavana ja tsemppaavana pelaajana, joka tekee tosissaan sen mihin ryhtyy. Tärkeänä Petja ja Eija näkevät myös sen, että peleissä on yleisöä ja seurassa toimijoita. Ykköspesikseen noustua näiden merkitys kasvaa entisestään ja kaikkien panosta tarvitaan. Petja toivookin kevään myötä talkooväkeä löytyvän ja kotikatsomon täyttyvän ja löytyypä nimiäkin niille, joita hän katsomossa toivoo ja uskoo jälleen näkevänsä. Yksi terveisten saaja on Tarmon riveissäkin vaikuttanut hyvä ystävä Tommi Mäkinen. Terveisten ohella Petja toivoo Tommin päivittävän fanipaitansa uuteen tälle kesälle, joten kyllä; kotikatsomo kannustajineen on tärkeä ja huomataan.

Perhe kannustaa ja innostaa Petjaa täysillä ja tietää pesäpallon olevan hänelle tärkeää. Isä on poikien idoli ja he ovat mukana kannustamassa. Esikoinen Konsta syntyi juuri tuolloin kun 2005 - 2006 miesten joukkue aloitti tauon jälkeen uudelleen ja yhdessä Petja ja Eija kertovat, että silloin yhdessä sovittiin, että Petja lähtee pelaamaan ja tiedetään mitä se perheelle tarkoittaa. Koko perhe elää mukana pesäpallossa vaikka muitakin liikunta- ja urheiluharrastuksia aktiivisella ja liikkuvalla perheellä on. Yhdessä perheenä vietetty aika on myös tärkeää. Rasmus, toinen pojista seuraa isänsä ja vaarinsa jalan jälkiä ja pelaa erinomaisesti pesäpalloa Ikaalisten Tarmon E-poikien joukkueessa, lukkarina kuten isänsäkin juniorina. Hänetkin olen muuten tavannut pesäpallokentän laidalla ja makkarakioskin kulmalla reippaana ja iloisena kuin isänsä.  

Satu Kantojärvi